PAIKALLINEN PALVELUTALO
KESKELLÄ TURKUA.

Aktiivista elämää
ja hyväntuulista toimintaa.

Panostamme aktiiviseen ja toimintakykyä ylläpitävään elämään tarjoamalla asukkaillemme runsaasti erilaista viriketoimintaa. Liikunnallisten aktiviteettien lisäksi tarjolla on myös kerhotoimintaa, musiikkia, esitelmiä ja retkiä sekä erilaisia keskustelu- ja ystäväpiirejä, joihin osallistuminen on vapaaehtoista.

Me Parkinmäellä haluamme tukea aktiivista senioriasumista mukavan tekemisen, yhdessäolon ja seuran muodossa. Kokeneet virikeohjaajamme pitävät huolta siitä, että Parkinmäen viikko-ohjelma on aina monipuolinen ja että kaikille löytyy mielekästä tekemistä.

Lisäksi asukkailla itsellään on mahdollisuus kehittää aktiivisesti Parkinmäen toimintaa ja asukasviihtyvyyttä esimerkiksi osallistumalla asukastoimikuntamme tai ystäväpiirin toimintaan.

Tule mukaan monipuoliseen toimintaamme!

Alta löydät viikko-ohjelmamme, viikon ruokalistan sekä infon tulevista tapahtumista.

 

VIIKKO-OHJELMA / WILÉN

 

MAANANTAI
klo. 10.00 Jalkajumppa
klo.13.30 Peli-iltapäivä esim.  Bingo, erilaiset lautapelit yms. 

TIISTAI
klo. 10.00 Tuolijumppa
klo.13.30 Askartelu-/turinatupa
klo. 15.00 Erilaiset keskustelupiirit

KESKIVIIKKO
klo. 10.00 Käsipainojumppa
klo. 13.30 Ulkoilua/ kuntosaliryhmä

 TORSTAI
klo. 10.00 Tuolijumppa B-salissa
klo. 13.30 Musiikki-iltapäivä 

PERJANTAI
klo.10.00 Tasapainojumppa
klo. 13.30 Tietovisa/Aivojumppa 

LAUANTAI
klo.10.00 Tuolijumppa
klo. 13.30 Vaihtelevaa ohjelmaa: Musiikkia, yhteislaulua, tietovisaa, historiaa, muistelua

SUNNUNTAI
klo.10.00 Tuolijumppa
klo. 13.30 Vaihtelevaa ohjelmaa: Musiikkia, yhteislaulua, tietovisaa, historiaa, muistelua

VIIKKO-OHJELMA / CANDOLIN

 

MAANANTAI
klo. 10.00 Ulkoilua

TIISTAI
klo.9-16 Taideterapeutti paikalla koko päivän: askartelua, maalausta, taideluentoja, yksilökäynnit

KESKIVIIKKO
klo. 10.00 Tuolijumppaa tai ulkoilua

TORSTAI
klo. 10.30 Tuolijumppa
klo. 13.45 Iltapäivän musiikkituokio

PERJANTAI
klo.10.30 Fysioterapeutin porraskävelykerho
klo. 11.15 Aamupäivän keskustelu- ja muisteluhetki 

LAUANTAI
klo. 15.00 Vaihtelevaa ohjelmaa: Musiikkia, yhteislaulua, tietovisaa, historiaa, muistelua, päivän lehti 

 SUNNUNTAI
klo.15.00 Vaihtelevaa ohjelmaa: Musiikkia, yhteislaulua, tietovisaa, historiaa, muistelua, päivän lehti

 

 

 

 

 

RUOKALISTA 24

Ma 14.6.

Lounas

Broileripastavuoka

Jälkiruoka

Mango-appelsiinikiisseli

Päivällinen

Borssikeitto

 

Ti 15.5.

Lounas

Nakkikeitto

Jälkiruoka

Puolukkarahka

Päivällinen

Mantelikala, perunamuusi

 

Ke 16.6.

Lounas

Lindströminpihvi, perunat

Jälkiruoka

Kuningatarkiisseli

Päivällinen

Kanakeitto

 

To 17.6.

Lounas

Hernekeitto

Jälkiruoka

Pannukakku, hillo ja kermavaahto

Päivällinen

Tonnikalakiusaus

 

Pe 18.6.

Lounas

Kasvis-pekonipata, perunat

Jälkiruoka

Vadelmakiisseli

Päivällinen

Kukkakaalisosekeitto, lihapasteija

 

La 19.6.

Lounas

Savuporokeitto, kalavalikoima

Jälkiruoka

Jäätelö

Päivällinen

Moussaka

 

Su 20.6.

Lounas

Palapaisti, perunamuusi

Jälkiruoka

Pannacotta

Päivällinen

Maissikeitto, kotijuusto

Lahjoitukset

Toimintaamme tuetaan edelleen myös yksityisin lahjoitusvaroin. Mikäli olet kiinnostunut tukemaan Parkinmäen Palvelutaloa ja haluat lisätietoja lahjoitusmahdollisuuksista, täytä oheinen lomake. Otamme sinuun yhteyttä.

LAHJOITTAJAN TIEDOT

Lahjoittajat

Tämä koti on syntynyt turkulaisin lahjavaroin.
Yksityiset aloitteet ovat edelleen aatteellisen vanhustyömme tärkeä osa.

Turun Ukkokotiyhdistys 1892 –
Candolinien Säätiö 1911 –
Parkinmäen Palvelutalo 2016 –

Gustaf Wilhelm
& Augusta Wilén
Gustaf Adolf
Willberg
Oskar
Hertzman
Gustaf Adolf
Serén
Henrik
Gustafsson
Charlotta Wilhelmina
Söderholm
Carl Mauritz
& Fredrika Malm
Carl Gustaf
Tornberg
Johanna Carolina
Valeur
Johan Alexander
Ahlgren
Israel Wilhelm
& Emma Rautell
Maria Augusta
Wahlström
Carl Friedrich
& Rosali Schnitt
Karl Johan
Åkerman
Gustaf Adolf
Cavenius
Viktor Leonard
Strandell
Carl Viktor
Forselius
Sofia Fredrika
Söderström
Christian August
Åkerman
Carl Efraim
& Amanda Candolin
Gustaf Albert
Petrelius
A.F.
Rydberg
Anders
Sjöberg
Carl & Josefina
Löfbom
Wilhelm
Gädeke
Carl & Emma
Sevón
J.E.
Sundén
Gustaf Fridolf
Hagman
Wladimir
Nagajeff
Oskar & Ellida
Gröndahl
Olga Johanna
Hedlund
A.
Salviander
Wivika
Lindström
K.A.
Lönnström
Karl Wolmar
Lindblom
Magnus & Ida
Waldén
Makarna
Sundqvist
Sofie
Lönnblad
Junior
Östman
Ellen Elisabeth
Salminen
Stiftelsen Eschnerska
frilasarettet
Åbo svenska
diakoniförening
Fruntimmersföreningen
i Åbo
Svenska
Kulturfonden

Parkinmäen Palvelutalo

Multavierunkatu 5, 20100 Turku | info@parkinmaki.fi
Puhelin: 02 410 3300 | Fax: 02 231 3339

Vapaita asuntoja koskevat tiedustelut klo 08-16:
Puhelin: 0400 279 986 (Teija Lemmetyinen), 0400 541 030 (Tarja Onninen)

Terveydenhuollon yksiköiden yhteydenotot 24/7:
Puhelin: 0400 218 384 (Wilen), 044 3400 242 (Candolin)

 

WILÉN

Käyntiosoite: Multavierunkatu 5, 20100 Turku
Puhelin / A-talo: 0400 218 384
Puhelin / B-talo: 0400 273 463
Puhelin / C-talo: 0400 218 385

CANDOLIN

Käyntiosoite: Multavierunkatu 8, 20100 Turku
2. kerros: 044 3400 242
3. kerros: 044 3400 243

Hallinto

JUKKA-PEKKA KUOKKANEN

Toimitusjohtaja

jukka-pekka.kuokkanen@parkinmaki.fi
040 705 9738

SABINA KARLSSON

Talouspäällikkö

sabina.karlsson@parkinmaki.fi
040 759 5712

Hoitotyö

TEIJA LEMMETYINEN

Hoitotyön johtaja, vast. hoitaja (Wilen)
teija.lemmetyinen@parkinmaki.fi
0400 279 986

Niko Kovaniemi

A-talon sairaanhoitaja

niko.kovaniemi@parkinmaki.fi
040 021 8588

Anne-Mari Lindroos

B-talon sairaanhoitaja

anne-mari.lindroos@parkinmaki.fi
040 538 8656

Henry Söderholm

C-talon sairaanhoitaja

henry.soderholm@parkinmaki.fi
040 354 5237

Satu Pirttisalo

Kehittämispäällikkö, vast.hoitaja (Candolin)
satu.pirttisalo@parkinmaki.fi
040 530 1867

Nina Nikula

Sairaanhoitaja (Candolin)

nina.nikula@parkinmaki.fi
040 530 1869

Marja-Leena Jokinen

Sairaanhoitaja (Candolin)

marja-leena.jokinen@parkinmaki.fi
040 6259 711

EEVA SALONEN

Virikeohjaaja

eeva.salonen@parkinmaki.fi
040 125 3951

ARJA OJALA

Virikeohjaaja

arja.ojala@parkinmaki.fi
0400 362 429

MARINA MANDEROOS

Fysioterapeutti

marina.manderoos@parkinmaki.fi
040 484 8494

Tukipalvelut

Tarja Onninen

Tukipalvelupäällikkö

tarja.onninen@parkinmaki.fi
040 0541 030

Tomi Nieminen

Keittiöpäällikkö

tomi.nieminen@parkinmaki.fi
040 759 5690

Petteri Lyysaari

Talonmies


040 021 8381

Kysy lisää palveluistamme!

Ensisijainen yhteydenottotapa:

Huomioithan, että yhteydenottolomake ei ole tarkoitettu arkaluontoisten terveys- ja sosiaalitietojen käsittelyyn.